Sammio
Haku
Kaupallinen yhteistyö

HPV-rokotuksella suojaa tytöille ja pojille

HPV (human papillomavirus) eli ihmisen papilloomavirus on terveydenhuollon ammattilaisille tuttu, mutta suurelle yleisölle se on jäänyt Suomessa etäiseksi. Moni ehkä sivuuttaa HPV-tiedon ”ei koske minua” -periaatteella. Kuinka moni oikeastaan tietää tarkemmin papilloomavirusinfektiosta ja sairauksista, joita HPV aiheuttaa? Syytä olisi. Sillä HPV koskettaa meitä lähempää kuin ehkä tiedostamme.

Papilloomaviruksen aiheuttama HPV-infektio on erittäin yleinen. Arviolta noin 80 prosenttia ihmisistä altistuu elämänsä aikana papilloomavirukselle ja sairastaa HPV-tulehduksen, moni tietämättään. HPV-infektioita esiintyy iholla ja sukupuolielinten alueella. Ne leviävät iho- ja limakalvokosketuksessa, pääsääntöisesti seksuaalisessa kanssakäymisessä. Useimmat HPV-infektiot paranevat itsestään mutta joissakin tapauksissa infektio voi pitkittyä ja edetä syövän esiasteeksi ja syöväksi. HPV aiheuttaa myös tarttuvaa sukupuolitautia kondyloomaa eli visvasyylää.

Tutkimukseen perustuva tieto HPV-infektiosta sekä syöpäsairauksista, joille se voi altistaa, on lisääntynyt ja täsmentynyt viime vuosina. HPV-virukset jaetaan matalan ja korkean syöpäriskin perusteella. Tunnetuin HPV:n aiheuttama vakava sairaus on kohdunkaulan syöpä. Korkean riskin virustyypit aiheuttavat lisäksi emättimen, peräaukon, peniksen sekä pään- ja kaulan alueen syöpiä naisilla ja miehillä. Matalan riskin virustyypit puolestaan aiheuttavat naisilla ja miehillä visvasyylää, joka on yksi yleisimmistä sukupuolitaudeista. Visvasyylää ei voi täysin ehkäistä kondomilla ja kiusallinen tauti voi riivata tartunnan saanutta pitkään, sillä se uusiutuu herkästi.

Suomi on ollut edelläkävijä kohdunkaulan syövän ennaltaehkäisyssä. Syöpäjärjestöjen jo 1963 käynnistämät joukkoseulonnat ovat vähentäneet kohdunkaulansyöpää merkittävästi. Seulontamenetelmiä ei ole kuitenkaan tarjolla HPV-infektion aiheuttamiin pään- ja kaulan alueen syöpiin eikä pojilla ja miehillä ilmeneviin HPV:n aiheuttamiin syöpiin. HPV-infektioon ei ole olemassa lääkehoitoa. Mutta sen aiheuttamia henkeä uhkaavia sairauksia sekä turhaa kärsimystä aiheuttavia visvasyyliä voidaan ennaltaehkäistä rokottamalla.

Suomen kansallisen rokotusohjelman tavoitteena on ”suojata suomalaiset mahdollisimman hyvin rokotuksin estettäviä tauteja vastaan”. Suomessa on vuodesta 2013 lähtien tarjottu HPV-rokote kaikille 11–12-vuotiaille tytöille osana kansallista rokotusohjelmaa. Seulontojen ja riittävän rokotuskattavuuden avulla kohdunkaulan syöpä on mahdollista tulevaisuudessa jopa hävittää. Nimensä mukaisesti ihmisen papilloomavirus ei kuitenkaan tartu sukupuolen perusteella. HPV tarttuu ihmisille ja sitä tartuttavat ihmiset, tytöt ja pojat. Siksi Suomen kansallisessa rokotusohjelmassa tulisi tarjota HPV-rokote tasa-arvoisesti kaikille nuorille, sukupuolesta riippumatta. Ihmisen papilloomavirus voidaan hävittää vain kattavalla rokotusohjelmalla, suojaamalla sekä tytöt että pojat. 

Susanna Sonninen, Yhteiskuntasuhdepäällikkö, MSD Finland

Lähteet: Suomen Lääkärilehti, Syöpäjärjestöt, THL 

Suomi terveystarkastuksessa -tapahtuma järjestetään 18.7.2018 Porissa. Lue lisää ja ilmoittaudu >>

Logo: MSD – Paremman elämän puolesta

MSD – Paremman elämän puolesta

Ennen kehitettiin lääkkeitä, joiden toivottiin tehoavan mahdollisimman hyvin mahdollisimman monelle. Tänään tehdään täsmälääkkeitä, jotka on tarkoitettu juuri tietyille potilaille. Hoitoja myös kehitetään yhä yksilöllisemmiksi ja vaikuttavammiksi.

Yksilöllinen lääkehoito voi mahdollistaa todellisia läpimurtoja monien kaikkein vakavimpien sairauksien hoidossa, mutta myös suomalaisten kansantautien paremmassa hallinnassa.

MSD on toiminut lääketieteen innovaatioiden etulinjassa jo yli vuosisadan ja kehittänyt lääkkeitä ja rokotteita maailman haastavimpiin sairauksiin. Tänä päivänä keskeisiä painopistealueitamme ovat syöpäsairaudet, rokotteet, tyypin 2 diabetes, sydän- ja verisuonitaudit ja infektiotaudit, kuten HIV ja Ebola.

Tällä Studio-sivustollamme voit lukea ajankohtaisia artikkeleita muun muassa syöpähoidoista ja rokotteista.

Syövän immuunihoidot ovat lupaava syövän hoitomuoto, joka avaa uusia mahdollisuuksia vaikeimpien syöpäsairauksien hoidossa. Rokotteet taas ovat tasa-arvoinen ja kustannustehokas avain parempaan terveyteen.

MSD – Paremman elämän puolesta.

Katso kaikki sisällöt »