Sammio
Haku
Kaupallinen yhteistyö

Nerg: Asiakasryhmien kautta yksilölliseen terveydenhuoltoon

Maakunta- ja sote-uudistusta valtiovarainministeriössä luotsaava Päivi Nerg osallistuu kesällä ensimmäistä kertaa Suomi terveystarkastuksessa -tapahtumaan. Nerg puhuu tapahtumassa yksilöllisestä terveydenhuollosta osana uudistuvia rakenteita.

Aiheesi on "Millainen on yksilöllisen terveydenhuollon Suomi". Miksi yksilöllisyys on tärkeä aihe terveydenhuollossa juuri tällä hetkellä?

Väestönkehitys ja väestöpohjamme osoittaa, että meillä Suomessa syntyy jatkuvasti erilaisia ryhmiä. Kun vanhusten määrä kasvaa ja ihmisiä syrjäytyy, meille tulee sosiaali- ja terveydenhuollossa eri tavalla huomioitavia asiakasryhmiä ja tätä kautta yksilöitä.

On tärkeää, että pystymme auttamaan ihmisiä yksilöllisesti, mutta samalla meidän on löydettävä työkaluja siihen, miten voimme ensin ryhmittäin löytää hyviä toimintatapoja, joilla voimme palvella myös yksilön tarpeita.

Mitä odotat tapahtumalta ja kesän SuomiAreenalta?

Olen lähes joka kesä ollut SuomiAreenalla, joko panelistina tai muutoin. Tapahtumalta odotan erityisesti sitä, että siellä kokoontuu erilaisia ihmisiä, erilaisilla taustoilla. Parasta antia on se, että tapahtumassa tulee keskusteltua samasta asiasta kerrankin hyvin eri näkökulmista, ja juuri tätä odotan myös tulevan kesän SuomiAreenalta.

Ilmoittaudu Suomi Terveystarkastuksessa -tapahtumaan tästä

Logo: Suomi Terveystarkastuksessa 17.7.

Suomi Terveystarkastuksessa 17.7.

Kesän kiinnostavin terveysalan vaikuttajatilaisuus kokoaa ammattilaiset ja päätöksentekijät yhteen pohtimaan suomalaista terveyttä nyt ja tulevaisuudessa. Suomi Terveystarkastuksessa tiivistää tuoreimman tiedon ja parhaat käytännöt.

Kesän huipputapahtumassa pureudutaan kolmeen teemaan tärkeään teemaan

  • EU-puheenjohtajamaan kilpailukyky puntarissa.
  • Vaikuttavaa terveyttä kaikille
  • Työelämä - Kuinka pidämme kaikki mukana

Kesällä 2018 Suomi Terveystarkastuksessa -päivä kokosi Poriin yli 200 terveysalan päättäjää, vaikuttajaa ja ammattilaista terveydenhuollon ajankohtaisimpien teemojen äärelle.

Katso ensi kesän kiinnostavin ohjelma almatalent.fi/meditapahtumat ja ilmoittaudu mukaan!

Katso kaikki sisällöt »